27.6.2015

Juhannus





Juhannusta vietin isän mökillä Savossa. Kelit olivat paremmat kuin vuosiin, sillä satoi melko vähän siihen nähden, mitä sääennusteet olivat luvanneet. Juhannus meni erittäin rauhallisissa merkeissä senkin takia, että olin sekä aaton että juhannuspäivän kammottavassa migreenissä. Valitettavasti juhannus meni siis minulta vähän ohi, kun makasin ja häälyin unen rajamailla suurimman osan juhannuksesta. Pääsin kuitenkin nauttimaan Saimaan järvimaisemista. Itseasiassa huomenna olisi tarkoitus lähteä uudestaan mökille, kun siskokin tulee. Jannekin tulee vasta heinäkuun alussa, joten miksipäs ei. Ajattelimme tehdä pienimuotoisen Etelä-Savo roud tripin huomenna: käydä katsomassa matkan varrella olevi nähtävyyksiä, kuten Orimattilan kotieläinpuistoa sekä Vanhan Kilkkilän idyllistä maalaispihaa ja puutarhaa.


  








Ei kommentteja: