Olisihan se hienoa, jos voisi elättää itsensä esimerkiksi blogia kirjoittamalla tai tekemällä satunnaisia stailauskeikkoja. Tai keksimällä jotakin niin yksinkertaisen täydellistä, että sillä keksinnöllä saisi tuloja koko loppuelämänsä, kuten esimerkiksi kännykän suojakalvon. Harvemmalle meistä kuitenkaan käy näin. Suurin osa saa tehdä kahdeksantuntista päivää (tai tulevaisuudessa pidempäänkin, nyt kun työaikoja pidennetään) jossain ihan tavallisessa duunissa. Teoreettisesti olisi mahdollista, että rikastuisin omalla blogillani. Ajatus alkaa varmasti naurattaa jokaista, kun katsoo lukijamäärääni. Minun ongelmani on muun muassa se, että minulla on edelleen vaikeuksia sitoutua blogiini. Elän jatkuvan ristiriidan keskellä sen kanssa, etten halua paljastaa elämästäni liikaa tai olla riippuvainen muiden mielipiteistä tai näkemyksistä. On vaikeampaa olla vapaa, jos on vastuussa tekemisistään tai tekemistensä päivittämisestä jollekin ihmisryhmälle. Saatan olla vastaamatta ihmisten puheluihin ja tekstiviesteihin päiväkausien ajan tai jättää kokonaan vastaamatta, jos minusta tuntuu siltä. Läheiseni onneksi tietävät tämän ja sen, etten tarkoita sitä loukkauksena. Kuulun niihin ihmisiin, joilla on Facebook-tili, mutta jotka päivittävät kuulumisiaan kuukauden välein, jos silloinkaan. Käytän Facebookia lähinnä yhteydenpitoon. En myöskään omista Instagram- tai twitter-tiliä. Blogin kannalta toinen tai molemmat olisi itseasiassa välttämätön. Olen kuitenkin aina mieluummin elänyt ja nauttinut hetkistä ja tapahtumista ennemmin kuin kuvannut ja taltioinut niitä. Minun näkökulmastani kamera tulee minun ja elämän väliin.
Miksi ihmeessä sitten aloitin bloggaamisen? Lueskelin vuosia sitten muiden blogeja aikana, jolloin blogit eivät olleet läheskään niin ammattimaisia kuin nykyään. Ajattelin tuolloin, että pystyn vähintään samaan ellen parempaankin. Blogin pitäminen näytti helpommalta kuin mitä se oikeasti onkaan. Nyt blogien taso on noussut niin paljon, että bloggaamista voi useissa tapauksissa pitää työnä. Tämä oma satunnainen päivittely ei ole ollenkaan samalla linjalla, mutta kuten sanottu en ole halunnut sitoutua blogiini niin vakavasti, että siitä olisi tullut ammattimainen. Blogia perustaessani halusin lähinnä taltioida omia asujani. Blogi onkin edelleen eräänlainen henkilökohtainen historiikki, jonka avulla voi matkustaa ajassa taaksepäin. Minusta on aina ollut mielenkiintoista verratta mennyttä nykyisyyteen ja reflektoida tehtyjä valintoja ja elämää ylipäätäänkin. Siinä oppii paljon itsestään ja elämästä. Nyt kun minulla olisi aikaa, olisi mukavaa panostaa blogiin enemmänkin, mutta se tuntuu vaikealta.
Ehkä sitä pitää ihmisen keskittyä niihin asioihin, jotka ovat olennaisia. Tänä päivänä olennaisinta on hyvinvointi, ystävät, perhe ja ompeluharrastus. Ehkä olennaisten listaan tulee tulevaisuudessa jatkoa, mutta vielä toistaiseksi näillä mennään. Blogi säilynee edelleen harrastuksen tasolla, oman jaksamisen ja intressien mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti