10.10.2015

From Portugal with love!




Tänään olen viettämässä sateista lauantaita
Portimaossa, Portugalissa. Täytyy kyllä myöntää, että näiden parin edellisen päivän perusteella Portimao on melko ruma ja vähän synkkämielinen kaupunki. Olimme aluksi pari päivää Lissabonissa, josta taas tuli yksi suosikeistani Euroopan kaupungeista. Olen käynyt Lissabonissa ennenkin, mutta silloin kaupungin ränsistyneet rakennukset, lamamieliala eivätkä kiinakaupat iskeneet yhtään. Nyt siellä on ilmeisesti talous taas nousussa, vanhoja rakennuksia kunnostetaan ja mieliala on toiveikas. Hintataso on Euroopan alhaisimpia ja ruoka hyvää. Suosittelen!




Tässäpä muutama sattumanvarainen fakta:

Lapsena ja teini-ikäisenä pidin sadetta dramaattisena.  Mitä enemmän satoi, sitä todennäköisemmin olin ulkona - ilman sateenvarjoa.

Inhoan kylmää vettä kaikissa sen muodoissa. En edes tykkää juoda jääkylmää vettä. Enkä varsinkaan suostu uimaan kylmässä vedessä! Vuosia yritin voittaa epämukavuudentunteen, mutta nyt olen antanut itselleni periksi. Miksi pitäisi pakottaa itsensä johonkin, mistä ei vain pidä?

Olen tuntenut mieheni 14 vuotta. Tutustuimme ollessani 13-vuotias KissFm chatissa :D.

Olen aina pitänyt musiikkimakuani erilaisena, koska kukaan muu ei yleensä kuuntele samaa musiikkia kuin minä. En ole trendikäs enkä perinteinen musiikinkuuntelija, enkä suhtaudu musiikkiin intohimoisesti. 

Luen hyvin vähän ja koen siitä syyllisyyttä.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioista. Siispä minulla on useimmiten jotain sanottavaa melkein mihin tahansa aiheeseen. 

Tietoni on sirpaleista. Muistan mielenkiintoisia asioita sieltä täältä, mutta en välttämättä muista mistä olen tietoni saanut tai mihin yhteyteen se on liittynyt. Silti käsittelen informaatiota kokonaisuuksina ja olen huono yksityiskohdissa.




Pidän itseäni hyvänä organisoimaan,  mutta en suunnittele elämääni yleensä viikkoa pidemmälle. 

Jos lupaudun johonkin, on äärimmäisen harvinaista, etten pitäisikään sovitusta kiinni tai peruuttaisin. Sitten pitää suunnilleen olla jo pää kainalossa.

Lempivärini on vaaleanpunainen, mutta minun on vaikea myöntää sitä, koska vaaleanpunaiseen liittyy niin paljon stereotypioita. Ehkä koen, että olisin coolimpi, jos lempivärini olisi vaikkapa vihreä.

Minulle on tehty kevyt sydänoperaatio kahdesti.

En ymmärrä eläimiä, enkä ihan ymmärrä ihmisten syvää tunnesidettä niihin. Ei minulla ole mitään eläimiä vastaan - päinvastoin kunnioitan ja arvostan eläimiä ja luontoa. En vain itse halua lemmikkiä tai ole kiinnostunut eläinten hoitamisesta.

En pidä puhelimessa puhumisesta. En välttämättä aina vastaa puheluihin ja virallisten puheluiden soittaminen vaatii erityisiä ponnisteluita. En välttämättä myöskään vastaa viesteihin tai siinä voi mennä päivä tai pari. Onneksi ystävät ja perheenjäsenet ymmärtävät olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti.

Pidän siitä, kun saan olla rauhassa kotona ja puuhastella omia juttujani ihan kaikessa rauhassa. On mukavaa tavata ihmisiä, mutta tarvitsen vastapainoksi omaa rauhaa. En ole koskaan ollut bilehile.


Mukavaa viikonloppua!



5.9.2015

Häämatka Barcelonaan

Kesäkuun alussa kävimme häämatkalla Barcelonassa. Melkein vuosi meni ennen kuin lähdimme matkalle häiden jälkeen, mutta halusimme lähteä lämpimään kohtuuhinnoin, joten reissu siirtyi tämän vuoden alkukesään. Valitsimme Barcelonan siksi, että olimme kuulleet kaupungista paljon hyvää ja odotimme maukasta ja edullista ruokaa, kulttuurinähtävyyksiä ja rantaelämää. Barcelona onkin kaupunki, jossa on vähän kaikkea. 

Hotelliksi metsästimme SM Sant Antoni hotellin. Valitsimme hotellin muun muassa siksi, että hotellin omilta nettisivuilta hotellia varatessa sai aamupalan samaan hintaan. Barcelonassa ei ole ilmeisesti vielä kovin tavallista, että hotellit tarjoavat aamupalaa, koska paikalliset eivät juuri aamupalaa syö. Hotellien aamiaiset ovat kuitenkin yleistymässä ja se on hyvin ymmärrettävää. Lomalla rentoutumista auttaa se, jos ei heti ensitöikseen tarvitse lähteä etsimään jostain aamiaista. Meilläkään ei siinä ihan lähistöllä olisi ollut mitään paikkaa. Olisi pitänyt lähteä pidemmälle ja se olisi tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt myös herätä aikaisemmin. Kun oli aamupala, ahdoimme vain vatsamme pullolleen ja lähdimme katselemaan nähtävyyksiä. Aamiaisella jaksoi lounasaikaan asti. Hotelli oli kaikenkaikkiaan hyvä: rauhallisella paikalla, henkilökunta oli mukavaa ja kuitenkin sijainti oli melko keskeinen. Muutaman korttelin päässä oli metropysäkki, ja Sagrada Familia oli kävelymatkan päässä. Petyin vain vähän hotellin kolkkouteen, mutta sen ei sinänsä olisi pitänyt olla yllätys, sillä hotelli oli moderni ja minimalistinen. Olisi myös respassa pitänyt hoksata sanoa, että olemme häämatkalla, olisimme varmaan saaneet paremman huoneen, vaikka ei huoneessa mitään vikaa sinänsä ollut. Olisin ehkä vain kaivannut vähän enemmän luksusta, kun kyse oli kuitenkin häämatkasta. No, itseään saa syyttää :D.




Helsingin lentokentällä nautimme lasit shamppanjaa häämatkan alkamisen kunniaksi. Minä en ehkä ihan ymmärtänyt sen hienoutta, mutta Janne nautti lasillisestaan. En ole oikein viinien ystävä, mukaanlukien shampanjat ja kuohuviinit.




Ensimmäinen nähtävyys, jonka kävimme katsomassa, oli mysö reissun vaikuttavin. Heti ensimmäisenä aamuna kävelimme ihailemaan Sagrada Familiaa. Suosittelen muuten erittäin lämpimästi ostamaan sisäänpääsyliput etukäteen netistä! Jo puolta tuntia avautumisen jälkeen ovella oli pitkä jono! Meillä oli tosiaan liput valmiina ja pääsimme nopeasti sisälle jonottamatta. Liput ovat siinä 20 euron molemmin puolin, eli aika hintavat, mutta kannatti maksaa. Vaikka kirkko on näyttävä ulkoa, varsinainen taika on kirkon sisäpuolella. 







Kirkko on sisältä lähes kokonaan valkoinen. Se ei itsessään olisi kovin näyttävää, mutta auringon paistaessa värikkäistä lasi-ikkunoista sisään valo värjää kirkon hehekuvin värein. Tunnelma oli suorastaan maaginen! Suosittelen myös ottamaan audio guiden, koska muuten meiltä olisi mennyt ohi muun muassa se, että pylväät ovatkin itseasiassa kuin puiden runkoja ja katto puiden lehvästö. Kirkkoa rakennetaan vielä ja sen myös kuuli. Eli ihan hiljaista rauhaa ei kirkossa ollut. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan häirinnyt tunnelmaa juuri lainkaan. Kirkko on vielä hyvin keskeneräinen ja sitä rakennetaan varmaan vielä seuraavat sata vuotta. Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi.






Asu ensimmäiseltä päivältä kuvattuna Sagrada Familian edustalla. Sain silkki-pellavahameen valmiiksi sopivasti matkalle ja käytinkin sitä sekä reissussa että koko kesän ahkerasti. Brodeerattu pitsipaita oli 1,5 euron kirppislöytö, jonka muokkasin pienemmäksi ja istuvammaksi. Yleensä minulla ei ole asuistani tai edes itsestäni kovin paljon kuvia matkoilta, mutta nyt yritin kunnostautua.




Jannekin pääsi poseeraamaan! Barcelonassa oli lämmin ja välillä ihan oikeasti kuumakin. Onneksi! Olisi ollut kauhea pettymys, jos olisi ollut kylmä. Vaatetuksenkin puolesta varauduimme helteisiin, jotka olivat juuri alkaneet.





Kävimme pari kertaa kaupungin suurimmassa kauppahallissa. Se hedelmien määrä! Ja syötävän ylipäätäänkin. Kauppahallissa olis hyvinkin voinut viettää puoli päivää maistellen kaikenlaista hyvää. Me söimme kehutussa Pinxto-baarissa tapaksia. Olivat todella hyviä! Ajattelin tehdä ravintoloista ihan oman postauksensa, joten siitä enemmän myöhemmin.






Ohjelmaamme kuului visiitti Gaudin Casa Miláan, jota myös La Pedreraksi kutsutaan. Nämä kuvat ovat rakennuksen katolta. Suoraan sanottuna olin vähän pettynyt. Odotin värikkäämpää rakennusta. Ehkä olisi pitänyt käydä katsomassa ennemminkin Casa Batlló. Molempiin oli noin 20 euron pääsyliput, joten taloudellisista syistä emme voineet nähdä molempia.




Barcelonassa on myös kunnostetut ranta-alueet, missä kävimmekin grillaamassa itseämme. Vesi oli sen verran kylmää ainakin vielä kesäkuun alussa, että minä en tohtinut käydä uimassa. Janne sen sijaan kävi pulahtamassa. Rannat olivat siistit, ja vaikka ihmisiä olikin, mahduimme silti ihan hyvin. Varsinkin, kun toisena päivänä kävelimme vähän kauemmaksi. Rauhaa häiritsivät lähinnä kaupustelijat, jotka huutelivat jatkuvasti "mojito" tai "sangria". Kauempana myös näitä kaupustelijoita oli vähemmän. Onneksi he eivät olleet kovin aggressiivisia vaan kuljeskelivat edestakaisin rantaa huudellen mennessään.




Itsetehdyt sortsit!


Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät ajaaksemme kaupungin puistoon piknikille. Pyörät olivat erittäin hyvä idea. Olisi oikeastaan pitänyt vuokrata ne useampanakin päivänä. Minulle kävely on todella uuvuttavaa, mutta pyörän selässä jaksoin paremmin. Pysähdyimme ihailemaan Arc The Triomf -riemukaarta matkan varrella. Se on ihan puiston vieressä.








Meillä meni jonkin aikaa ennen kuin löysimme sopivan paikan puistosta. Siellä oli yllättävän paljon ihmisiä nauttimassa kesäpäivästä. Ostimme kauppahallista eväät ja asetuimme mukavasti. Janne halusi ostaa viiniä, ja ostikin sitä kokonaisen pullollisen. Minä en juo viiniä oikeastaan ollenkaan, joten koko pullo jäi Jannelle :D. Viini oli erittäin pahaa lämpimänä! Se maistui balsamiviinietikalta. Myöhemmin Janne pyysi eräässä baarissa, että laittavat pullon viileään ja illalla Janne saikin nauttia viininsä viilennettynä. Se olikin sitten paljon parempaa.





Vierialumme aikoihin järjestettiin pienehkö Art Deco-tapahtuma hotellimme lähistöllä. Siellä juhlistettiin arkkitehtuuria ja aikakautta muutaman päivän mittaisilla festivaaleilla. Kävimme katsomassa, mitä juhliin kuului. Totesimme, ettei kovin paljon. Paikalla oli kyllä itsestään soittava piano. Tai itseasiassa sitä piti polkea, mutta kuitenkin.





Erään päivän asukuvat. Itsetehty mekko näkyy nyt päällä. Kuvat on otettu lähellä MNAC:n museota, jossa tuona päivänä kävimme. Museossa on paljon kirkkotaidetta, joka ei kiinnosta oikein kumpaakaan meistä. Oli siellä jonkin verran muutakin. Rakennus itsessään oli ihan kiintoisa nähtävyys. Tuona päivänä museoon oli vapaapääsy. Barcelonaan kannattaa muutenkin mennä kuukauden ensimmäisellä viikolla, koska silloin on moniin museoihin vapaapääsy. Myös Picasso-museoon oli vapaapääsy, mutta se oli niin täynnä, ettemme silloin päässeet sinne. Itseasiassa olimme todella pettyneitä, kun emme päässetkään Picasso-museoon. Kävimme sen sijaan pikaisesti, vain 45 minuuttia ennen sulkemisaikaa, vanhassa kaupungissa erään himokeräilijän museossa. Siellä oli tavaraa antiikin patsaista hattuneuloihin! Olisi ollut ihan mielenkiintoista kierrellä siellä pidempäänkin. 

Seuraavana aamuna meidän oli tarkoitus lähteä takaisin kotiin. Pakkasimme illalla, ja heräsimme aamulla ennen viittä, jotta ehtisimme lennolle. Menimme respaan kirjaamaan itseämme ulos hotellista. Virkailija katsoi meitä hetken ja kysyi, että meinaammeko tosiaan lähteä päivää aikaisemmin. Että meillä oli vielä yksi maksettu yö hotellissa. Me olimme ihan, että mitäh. Sitten katsoin päivämäärää. Olimme lähdössä pois tosiaan päivää aikaisemmin! Yleensä aina kaikki lomat ovat viikon mittaisia, mutta nyt olimme kahdeksan päivää. Ilmeisesti se sekoitti jotenkin. No, saimme sitten ikään kuin yhden lisäpäivän! Ehdimme jopa sinne Picasso-museoonkin, minne muuten myös suosittelen ostamaan lipun netistä etukäteen, jos haluaa välttyä jonottamiselta. Jonon nähtyämme etsimme nettikahvilan, jossa ostimme liput.








Muutama kuva ravintoloista, jossa kävimme. Suurin osa oli hyviä, koska tällä kertaa katsoimme netistä etukäteen lähes kaikki paikat, joissa kävimme syömässä. Barcelonassa on tosiaan aika hyvä ruoka. Ainakin, jos tietää mihin menee. Hinnat eivät olleet ehkä ihan niin edullisia, mutta edullisempia kuin Suomessa. Ja kyllä te tapakset olivat oikeasti hyviä, vaikka usein vähän tyyriitä. Kolme erilaista riitti kahdelle, niin ei siinä ihan hirveästi mennyt rahaa. Ehkä kymmenen euroa per henki. Suurkaupungiksi hintataso on matalampi, mutta varmasti Espanjan hintatasoon nähden kallis. 

En ehkä ihan pohjattomasti rakastunut Barcelonaan, mutta voisin hyvinkin mennä uudelleen, sillä paljon jäi vielä näkemättä. Me teimme ehkä sen virheen sitten kuitenkin, että teimme lomasta liian aktiiviloman, vaikkei meillä ihan hirveästi ohjelmaa ollutkaan. Olisi pitänyt ottaa vielä rennommin, jotta esimerkiksi romantiikalle olisi jäänyt enemmän sijaa. Minä olin niin uupunut kävelemisestä useimpina päivinä, etten oikein tahtonut jaksaa olla hyväntuulinen ja nauttia kaikesta. Olisi pitänyt ottaa ihan semmoisiakin päiviä, että olisimme vain tyyliin löhönneet hotellin uima-altaalla (hotellissamme ei siis ollut uima-allasta). Sitä varten loma olisi pitänyt suunnitella vähän eri tavalla. Meille jäi kuitenkin hyviä muistoja ja yhteistä aikaa oli ihana viettää.


P.S. Toivottavasti olette seuranneet minua Instagramissa @ohgloomysunday! Olen nyt ollut siellä paljon aktiivisempi kuin blogin puolella.

23.7.2015

Mökkielämää

Terveiset Lapin Pellosta! Olemme tehneet tänne kaverin mökille kesäreissun jo edelliset kolme tai neljä vuotta peräkkäin.  Täällä mikään ei ole muuttunut. Olemme herkutelleet, paistaneet nuotiolla makkaraa ja pelanneet tuntikausia lautapelejä. Ikisuosikki Last night on earth pitää edelleen pintansa. Odotan sitä päivää, kun viimein opimme kaikki säännöt ulkoa. Kritiikkiä kerännyt Cards against humanity paljastui varsin viihdyttäväksi korttipelit - kukkahattutädit älkööt vaivautuko. Olen julkaissut useita kuvia Instagramissa, mutta julkaisen niitä nyt myös blogissa.

11.7.2015

Jotain uutta!

Häämatkakuvat senkun venyy, mutta onneksi jotain uutta tapahtuu. Janne hankki minulle uuden puhelimen, minkä siivittämänä päätin lopultakin liittyä Instagramiin! Ainakin toistaiseksi Instagram on vaikuttanut innostavalta. Jospa sitä viimeinkin saisi päivityksiä tihenemään ainakin jossain muodossa? Lisäksi uudessa puhelimessani pelaa bloggerin oma sovellus, minkä pitäisi myös helpottaa blogin päivittämistä.Vanha puhelimeni oli windows-pohjainen, enkä kyllä voi suositella. Uudessa kultaisessa Samsungin Galaxy A5 -mallissani on android-käyttöjärjestelmä. Instagramista minut löydät käyttäjätunnuksella @ohgloomysunday tai voit myös klikkailla sivupalkin linkkiä :).

5.7.2015

It's in the details



Pitkään painin sen kanssa, että mielestäni asuni olivat aina liian tylsiä. Niistä jäi puuttumaan se juju, se, mikä tekee asusta uniikin. Yritin korjata ongelmaa etsimällä erikoisempia vaatekappaleita, mutta ne olikin sitten vain vaikeampi pukea ja yhdistää. Lopulta tajusin, etten kiinnittänyt riittävästi huomiota yksityiskohtiin. Pelkät farkut ja harmaa T-paita eivät vielä ole asu, mutta kun niihin yhdistää esimerkiksi hatun, kauniin käsirenkaan ja korkokengät niin sitä on jo oikeastaan suomalaisittain ylipukeutunut, koska näyttää niin "huolitellulta". Suomessa on synti kiinnittää huomiota ja näyttää liian hyvältä tai liian laitetulta. Siksi varmaan itsekin olen aikaisemmin aina jättänyt viimeistelyn pois, jotta en olisi liian huolitellun näköinen. Viimeistely ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sanatarkasti huoliteltua. Se tarkoittaa vain sitä, että on lisännyt asuun jotakin, joka tekee siitä uniikin ja oman näköisen.

https://www.pinterest.com/pin/412431278352718338/

https://www.pinterest.com/pin/412431278352717792/ 



Asun viimeistelevien yksityiskohtien ei aina tarvitse olla asusteita, mutta usein ne ovat. Kaunis kaulakoru, välkehtivät korvakorut tai upeat kengät kiinnittävät taatusti katseita ja tekevät asusta laadukkaan oloisen. Muita suosittuja viimeisteleviä asusteita ovat erilaiset sormukset (joita on usein monta), kellot, huivit, aurinkolasit, laukut, hatut ja sukat. Aikaisemmin en käyttänyt koruja oikeastaan ollenkaan. Nyt olen opetellut käyttämään yksittäisiä koruja, kuten näyttävää kaulakorua tai korviksia. Myös muita asusteita opettelen enenevissä määrin hyödyntämään. Olen nyt viimein hieman lämmennyt kesähatuille, koska ne ovat yksinkertaisesti hurjan käteviä ja lisäävät mukavuuttaa auringon paahtaessa. Vanha lippikseni on ollut kovassa käytössä ja Barcelonasta ostin "olkihatun". Huiveja käytän jonklin verran hiuksissa, mutta niitäkin voisin hyödyntää paljon monipuolisemmin. Haluaisin opetella käyttämään sukkia erityisesti korkokenkien kanssa, mutta sen opettelu on vielä kesken. Asusteissa on niin paljon valinnanvaraa sekä tyylin että hintahaitarin suhteen, että jokainen löytää varmasti omaan tyyliinsä sopivat.




Myös printit ja erilaiset kankaan tekstuurit voivat toimia asun viimeistelevinä tekijöinä ja mielenkiinnon herättäjinä. Itseasiassa, jos vaate tai vaatteet ovat jo itsessään näyttäviä, asusteet voi jättää minimiin. Mielestäni vaatii kuitenkin erityistä taitoa koota asu pelkästään mielenkiintoisista vaatteista jättäen kaikki asusteet pois. Itse en ainakaan kovin montaa kertaa ole siinä onnistunut, vaikka muutama onnistunutkin yritys on takana. Erityisesti usean printin yhdistelmä saattaa kaivata hyvin minimalistiset asusteet. Meikillä ja hiuksilla voi myös pelata. Huulipuna on ihan viimeistelyn ykkönen meikkirintamalla. Vaikka ei laittaisi kuin vain pelkkää huulipunaa, lookin ryhti kohenee heti huomattavasti. Pelkän huulipunan sipaiseminen huulille taitaakin olla tunnettu kesäkikka. Hiuksissa valinnanvaraa on lähes loputtomasti. Voi tehdä erilaisia kampauksia - tai jättää tekemättä. Myös hiuskoristeita on nykyään moneen lähtöön. Tämän hetkiset suosikkini ovat erilaiset soljet.


https://www.pinterest.com/pin/412431278352717917/

https://www.pinterest.com/pin/412431278352717967/


Sen jälkeen, kun älysin ruveta lisäämään vielä sen yhden "ylimääräisen" jutun, ovat asuni näyttäneet omasta mielestäni paljon mielenkiintoisemmilta. Ne ovat myös tuntuneet enemmän 'minulta'. Joillekin voi sopia neuvo ottaa asusta aina lopuksi joku juttu pois, mutta minulle - entiselle viimeistelyminimalistille -  parempi neuvo on lisätä aina lopuksi jotain pientä. Se vaatii aina himpun rohkeutta valita esimerkiksi korkokengät ballerinojen sijaan, mutta lopputulos on yleensä aina parempi, ja tunnen oloni itsevarmemmaksi asussani.