28.10.2014

Sivurooli


Olemme päättäneet järjestää tänä vuonna omat Halloween-pirskeet! Siitä onkin jo kolme vuotta, kun juhlaa viimeksi juhlimme. Viimeksi vuonna 2012 mietin, josko olisimme juhlineet kihlajaisiamme Halloweenin merkeissä. Olisin pukeutunut Tim Burtonin Corpse Brideksi, Emilyksi. Päätimme kuitenkin juhlia ihan normaaleja kihlajaisia. Tuolloin Pelastusarmeijalta hankkimani hääpuku ei päässyt käyttöön ja idea jäi hautumaan. Nyt kun meillä on taas bileet, niin ajattelin vihdoin toteuttaa suunnitelmani!










Tein tänään testimeikin. Kyllä tuon tekemiseen tunteroinen vierähti. Sain ensimmäistä kertaa itse irtoripset paikoilleen! Hurraa! Selvästi saisi olla överimmät irtoripset, tosin. Käytin Grimasin vesipohjaista valkoista maalia pohjana ja käytin muuten tavallisia meikkejä. Toimi itseasiassa aika hyvin. Tein tällä kertaa tarkemman kopion animaatiosta. Käytin ohjeena tätä videota. Minulla on lisäksi vielä sinistä hiusspraymaalia, jolla ajattelin suihkia tukan. Heh, olen viimeksi käyttänyt kyseistä ainetta kauan sitten vappuna.

Janne ei ole vielä ihan päättänyt miksi rupeaa, mutta minä ajattelin, että hän voisi olla kuolema. Ostin tänään hänelle mustat piilolinssit. Saa nähdä saako hän niitä paikalleen ja kestääkö ylipäätään pitää niitä. Meillä kummalakaan ei ole normaalielämässä tarvetta piilolinsseille, joten emme ole tottuneet asentamaan emmekä käyttämään niitä. Jos Janne on kuolema, minä voin olla kuoleman morsian. Hiukan synkkää? Halloweenina saa olla, vai mitä. Olemme hankkineet koristeita ja minä olen miettinyt vähän sapuskaakin. Onneksi ehdotin, että juhlat olisivat nyyttärit, niin pääsee siltä osin vähän vähemmällä. Ajattelimme itseasiassa juhlia käytännössä erään ystäväni luona, koska meille ei vain mitenkään järkevästi mahdu. Vielä pitäisi kehittää musaa ja jotain kevyttä ohjelmaa :). 

26.10.2014

Love = Red Valentino

Olette jo todennäköisesti saamassa tarpeeksenne tästä lievästi irrationaalisesta kuvatykityksestä. Näin talven kynnyksellä en kuitenkaan voi olla palaamatta uudelleen Red Valentinon viime talven mallistoon. Jos vain saisi joskus omakseen jonkin niistä ihanista neulemekoista tai paitamekoista. Myös mustat ja beiget kengät ottaisin heti kokoelmiini. Lookbookin koko stailaus on mielestäni syötävän suloinen. Eilinen editoriaali oli saanut inspiraationsa punahilkasta. Tänään saamme nautia Hannun ja Kertun piparkakkutalomaisemasta. Valitettavasti Red Valentinon uusimmat mallistot eivät minuun kolahda. Tykkäsin enemmän tästä hempeämmästä designista. Nooh, oikeastaan voisin ottaa talvivaatekkaappiini lähes jokaisen malliston vaatekappaleen. Ja kuinka onnellinen olisinkaan!






















25.10.2014

Pikku punahilkka

Tänään vammattaa. Meidän piti tehdä kakku, mutta emme ole saaneet aikaiseksi edes sitä varten vaadittavaa kauppareissua. Elokuviin pitäisi mennä kuudeksi ja nyt aikataulu ei mene nappiin. Miksi elämä on välillä hankalaa? :D Blogiinkin panostaminen on viimeaikoina jäänyt, koska en ole jaksanut raahautua kameran eteen, vaikka välillä olisi ollut ihan kuvattavaakin. Ulkona tuulee hyisesti ja sataa jäävettä, joten piristän itseäni punahilkasta inspiraationsa selvästi löytäneeseen kuvasarjaan. Haluaisin omaan kaappiini sen kettupaidan. Kuvat on ottanut Miles Aldridge Italian Voguelle 10/2014.










19.10.2014

Värikimara

By David Dunan for Vogue Italia 10/2014.













12.10.2014

Tekojensa mittainen




Vaikka naiset ovat saaneet yhteiskunnassa vakaan taloudellisen ja poliittisen aseman, monet kokevat yhä taistelevansa kauneusihanteiden kanssa. Omien kokemusteni perusteella suurin osa naisista kärsii jonkinlaisista  kompelekseista tai kehonkuvan vääristymästä. Vertailemme itseämme ja kehojamme julkisuuden henkilöihin, siloteltuihin mainoskuviin sekä blogeissa ja somessa luotuihin ihmisbrändeihin. Tarkoitan ihmisbrändillä sitä kuvaa, jonka sosiaalisessa mediassa voi taiteilla itsestään. Se ei ole koskaan täysin totta, muttei ehkä täysin taruakaan. Ongelman ydin on siinä, että nämä esikuvat eivät ole realistisia vertailukohtia. Normaali nainen vikoineen häviää aina.






Itseään on mahdotonta katsoa peilistä objektiivisesti. Lisäksi uskon, että peilin kuva antaa vain yksiulotteisen kuvan meille itsestämme. Siihen harvemmin liittyy liike, karismamme tai tapamme olla. Tai ainakin useimmiten olemme itse sokeita näille sekoille tarkastellessamme itseämme peilin kautta. Kamera ja valokuvat antavat hieman erilaisen mielikuvan. Jotkut meistä ovat niin sanotusti kuvauksellisia, toiset eivät välttämättä. Minulle on edelleen mysteeri se, kuinka todelliselta kuvassa näyttää. Usein kuva vääristää, ainakin minun tapauksessani. Ehkä realistisin tapa tarkastella itseään on videokuva. Se kun ei tyydy vain hetkien tai ilmeiden välisiin otoksiin kuten valokuva, eikä sitä väritä niin paljon subjektiivinen mielikuva itsestä kuin peilikuvaa. Tämän opin aikanaan, kun harrastuksen omaisesti videoin paljon sekä itseäni että muita. Edelleen olen sitä mieltä, että jokaiselle tekisi hyvää nähdä videokooste itsestään. Monilla meistä on käsityksiä itsestämme, jotka eivät pidä paikkaansa. Nämä kuvitelmat särkyvät helpommin, jos näemme itsemme liikkumassa, puhumassa ja näkymässä ainakin lähes objektiivisesti.






On varmasti monia syitä, miksi ulkonäköpaineet ovat langenneet erityisesti naisille. Yksi syy on varmasti biologinen, sillä miehet kiinnittävät enemmän huomiota parinvalinnassa ulkoisiin seikkoihin kuin naiset. Näitä seikkoja ovat esimerkiksi rintojen koko ja lantion mittojen suhde vyötärönympärykseen. Toisin sanoen nainen on jo biologisesti todennäköisesti ohjattu kiinnittämään miestä enemmän huomiota ulkonäköönsä. En silti tarkoita sitä, että miehet eivät kiinnittäisi huomiota ulkonäköönsä tai että kaikki naiset olisivat yhtä tietoisia siitä, miltä näyttävät. Yksilöiden väliset erot ovat aina suurempia kuin sukupuolien väliset erot. Sattuneesta syystä naiset kuitenkin etsivät oikean sävyistä huulipunaa, matsaavat siihen kynsilakan ja pukeutuvat korkokenkiin näyttääkseen ehkä seksikkäämmiltä, itsevarmemmilta, ryhdikkäämmiltä tai  jotain muuta sellaista. Kaikesta bilogiasta huolimatta ulkonäkö ei koskaan ole edes se tärkein, saati ainoa, kriteeri, jonka mukaan kumppani valitaan. Elämässä on kyse paljon enemmästä kuin pelkästään erotiikasta.






Vertailu on ulkonäköasioissa koko jutun ytimessä. Vertailemme itseämme toisiimme, siihen miltä näytimme ennen, miehiin ja siihen, miltä haluaisimme näyttää. Kaiken ytimessä on kysmys siitä, kuka ja mikä me olemme. Itseasiassa tässä naista kohtaa tragedia. Nainen määritellään sen mukaan mitä hän on: kaunis, suulas, ystävällinen, rohkea, rakastava ja niin edelleen. Mies määritellään sen perusteella mitä hän tekee: johtaa yritystä, kertoo hauskoja juttuja, kalastaa, osaa kieliä ja niin edespäin. Minä haluaisin tulla määritellyksi pääsääntöisesti sillä perusteella, mitä minä teen. Erityisesti siksi, että se mahdollistaa enemmän asioita ja vapauttaa. Määrittely sen perusteella, että on jotakin, leimaa. Sen jälkeen on vaikeaa olla jotakin muuta tai olla lisäksi jotain muuta. Esimerkiksi jotkin naispoliitikot ovat joutuneet eroamaan virastaan leimauduttuaan jostain skandaalista. Miehille hyvin harvoin käy niin. Vaikka miespoliitikolla olisikin paljon irtosuhteita, hän ei leimaudu prostituoiduksi. Hän vain leimautuu mieheksi, joka harrastaa irtosuhteita. Siitä määritelmästä pääsee eroon, kun lakkaa harrastamasta irtosuhteita. Jos taas olet portto, olet aina portto. Tämä esimerkki on kärjistetty, mutta kuvaa mielestäni hyvin periaatetta.






Meidän pitäisi varmaan keskittyä kysymään itseltämmekin enemmän sitä, mitä me teemme tai mitä me haluamme tehdä. Sen sijaan, että pohdimme päämme puhki sitä, mitä me olemme. Tietysti nainen on monta hienoa asiaa: ystävä, rakastaja, äiti, kumppani. Silti olisi ehkä parempi keskittyä siihen, mitä teemme: huolehdimme toisista, huolehdimme itsestämme, kohtaamme rohkeasti haasteita, puhumme fiksuja asioita...taivas on rajana. Ehkä tämän jälkeen meidän ei tarvitsisi miettiä niin paljon sitä, olemmeko rakastettavia tai riittävän kauniita tai hyviä työssämme. Sanat ovat vain leimoja, teot kertovat meistä kaiken.




11.10.2014

Superia

Kohtahan on taas Halloween? Tuli mieleen näistä hauskoista Arthur Elgortin USA:n Ellelle kuvaamista supersankarikuvista. Mukavaa viikonloppua!