Katsoin juuri muutaman jakson Hullua juttua. Ohjelmassa käsiteltiin kahta mielenkiintoista asiaa: mahdollista työvoimapulaa ja suurten ikäluokkien perintöä. Tiedän, ettei aihe sinänsä kuulu muotiblogiin, mutta erityisesti työttömyys on ongelma, jota voivotellaan, mutta josta oikeasti puhutaan liian vähän. Meitä vain huijataan jatkuvasti uutisoinnilla siitä, kuinka tänä vuonna talous alkaa elpyä - vaikka samaan aikaan lähes koko Eurooppaa (Ruotsia, Tanskaa, Islantia ja Saksaa lukuunottamtta) vedetään vessanpöntöstä alas. Tällä vuosikymmennellä työvoimapulaa on odotettu kuin kuuta nousevaa, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Minäkin olen kuullut tämän saman lorun useaan otteeseen. Kuitenkaan tämä pula ei edelleenkään näy missään, sillä työttömien määrä vain kasvaa ja jatkuvasti kuulemme uutisia lomautuksista ja irtisanomisista. Ongelma on mielestäni pitkälti siinä, että vaikka ihmisiä jää eläkkeelle, heidän työppaikansa eivät leikkausten takia avaudukaan markkinoille.
Hullu juttu haastatteli Pauli Vahteraa, joka totesi, että työvoimapulaa todennäköisempi on hankala työttömyys. Tästä, jos jostain, näkyy viitteitä jo tänä päivänä. Vasta maisterin paperinsa käteen saaneet nuoret jäävät ilman töitä. Pelkkä koulutus ei enää riitä, vaan pitää olla täydellinen työkokemus, sopivat harrastukset, kielitaitoa ja ennen muuta suhteita. Kaikki eivät ole niin onnekkaita. Ohjelmassa kolmikymppinen työnhakija koki kilpailun suureksi, kun yhteen paikkaan oli tullut 110 hakemusta. Sehän ei ole vielä mitään! Keästyöppaikojen hakemusmäärät ovat tähtitaivaallisia.Ymmärrän toki, että vakityöpaikkojen haku eroaa kesätöiden hakemisesta, mutta näillä on tietty korrelaatio. Jos et opiskelijana saa kesätöitä, jää työkokemus helposti uupumaan. Valmistuttua työnantaja katsoo vinoon cv:tä.
Täällä Oulussa nuorisotyöttömyys on tietääkseni Suomen kamalin. Esimerkiksi viime kesänä, kun monet ystäväni hakivat töitä, kenelläkään ei tärpännyt. Eikä träpännyt tänäkään vuonna. Yhteen elektroniikkaliikkeen myyjän paikkaan 20 km päähän Oulusta oli tullut 700 hakemusta, H&M:n työpaikkoihin tuli tuhansia hakemuksia. Täällä ei saa enää kesätöitä, ellet tunne henkilökohtaisesti jotakuta, jolta töitä voi saada. Tämä on mielestäni valtava ongelma. Nyt on niin voimakkaasti työnanatajan markkinat, että joko täytyy olla täydellinen hakija tai vahtoehtoisesti tehdä töitä ilmaiseksi. Ja sitten meitä nuoria syytetään laiskuudesta, downsiftaamisesta, matkustelusta ja liiasta rentoilusta. Väittäisin, että kyseessä on marginaalinen ryhmä, koska en tiedä miten köyhyysrajaa hipovilla tuloilla matkustetaan Thaimaahan. Suurin osa haluaisi töihin, ja rahaa, jolla elättää itsensä.
On melkoisen epätyydyttävää, kauniisti sanottuna, opiskella ensin korkeakoulututkinto ja todeta, ettei sillä olekaan mitään arvoa työmarkkinoilla. Toki pitäisi varmaan miettiä vähän enemmän, mitä lähtee opiskelemaan ja onko alalla työllistymisen mahdollisuuksia, mutta siitä olisi pitänyt puhua noin 10 vuotta sitten, kun ihmiset hakivat opiskelemaan. Tilanne oli vielä silloin kuitenkin toinen, ennen lamaa, joka vain jatkuu ja jatkuu. Joillakin aloilla on toki huutavaa työvoimapulaa: sosiaalialoilla. Lääkäreitä, sairaanhoitajia ja lähihoitajia ynnä muita tarvittaisiin lisää. Ongelma on varsinkin hoitajien osalta kuitenkin se, että todella raskas, entisestään tiukemmaksi vedetty työ pitäisi tehdä puoli-ilmaiseksi. Jannen äiti on terveydenhuoltoalalla, ja kun kuuntelee niitä juttuja, ei voi kuin miettiä, miten ihmiset jaksavat siellä. Uudet eivät jää, koska homma toimii vaativissa paikoissa vanhojen työntekijöiden kokemukseen nojaten. Uusille työympäristö on yksinkertaisesti liian vaativa. Mitä sitten kun nyt 50-60 vuotiaat jäävät eläkkeelle? Meillä ei ole ketään tekemässä heidän työtään.
Ehkä meidät sitten pelastavat vanhempamme ja heidän massiiviset perintönsä? Arvion mukaan vanhemmat jättävät keskimäärin lapsilleen 300 000 euron perinnön. Kyllä meistä osa sen varmaan saa - sitten 20 vuoden päästä. Ei sitä kovin laakereilleen voi asettua lepäämään, kun pitää vielä 20 vuotta syödä, juoda ja maksaa laskut. Sitä paitsi on hyvä kysymys, jääkö niistä rahoista oikeasti paljon mitään jäljelle. Tässä kun vieressä seurailee sitä, kuinka terveyden- ja vanhustenhuollosta jatkuvasti leikataan, hoidon taso laskee koko ajan tai sitä ei saa enää ollenkaan, alkaa huolestuttaa. Monet käyttävät jo nyt yksityistä terveydenhuoltoa. Tilanne ei todennäköisesti tule paranemaan tästä tulevaisuudessa. Veikkaan siis villisti, että suuri osa perinnöistä tulee menemään lääkäri- ja lääkelaskuihin ja yksityisiin hoitokoteihin. On myös niitä, jotka eivät halua jättää lapsilleen mitään, vaan mieluummin elelevät leveästi eläkeikänsä.
Voi olla, että minä olen pessimisti Suomen työnäkymien osalta. Voi olla, että viiden vuoden päästä kaikki on taas yhtä auvoa. Pidän sitä kuitenkin erittäin epätodennäköisenä, varsinkin, kun meillä on voimakkaasti oikeistolainen hallitus. Tiedetään, tiedetään, politiikasta ei saisi puhua. Toivon kuitenkin, että ihmiset avaisivat silmänsä ennen kuin se on liian myöhäistä. Tai sitten se on jo myöhäistä. Jokainen yrittää titenkin selvitä parhaansa mukaan, ja minäkin keskityn elämään tätä päivää. Ei se elämä murehtimalla parane. Tuntuu vain epäreilulta kuinka huono ponnistuslauta alle 30-vuotiailla on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti