28.3.2014

Pikkupaniikkiahdistus

Häiden hiuskoristeeni on aiheuttanut minulle kyllä melkoista päänvaivaa! Ensin yritin päättää ylipäätään, mitä haluan. Sitten hiuspanta, johon päädyin, osoittautui katastrofiksi. Sain puolet rahoista takaisin, mutta toinen puolikas hävisi taivaan tuuliin. No, yritän varmaan myydä pannan eteenpäin. 

Seuraavaksi yritin anella alennusta tästä, siinä onnistumatta. Päätin, että yli 170 euroa on vain liikaa, ihan liikaa. Yritin jälleen selata uusia vaihtoehtoja, kunnes tajusin, että voisinhan kysyä mittatilaustyötä jo niiltä kauppiailta, jotka olin bongannut, ja joiden töistä tykkäsin. Muistatteko tämän?






Erikoinen vahakukkakoriste on ollut yksi suosikeistani jo alusta lähtien. Sisko totesi, kun näytin tätä hänelle, että onpas outo. Minä olin ihan, että häh. Hän lisäsi, että joo, outo, mutta sinun näköinen. Toisin sanoen minulla on hänen mielestään hieman outo esteettinen maku. Hän saattaa olla oikeassa. 

Otin kukkakoristeen tekijään yhteyttä ihmetellen, miksi en ollut tehtnyt sitä aikaisemmin. Hiuskoristeessa täytyy nimittäin mielestäni olla kultaa, jotta se sopii laukkuuni. Jos olisin ollut fiksu, olisin valinnut metallisen hiuskoristeen. Se olisi ollut kokonaisuudessa harmonisempi. Kun minulla on ne punaiset glitterkorkkaritkin... Yritän vähän väkisin naittaa asioita yhteen. Toivottavasti en sitten näytä kävelevältä joulukuuselta... 

Tällainen on nyt artistin tekemä mallikappale pienen säädön jälkeen:






Sopivatkohan kaikki yhteen?






Viimein pikkukuva hääpuvustani. Kuva tosin on jo ikivanha. Se otettiin ennen muokkauksia. Itseasiassa kuvan puku on mallipuku, ei edes oma kappaleeni. Mutta siinä se nyt on kuitenkin. 





Hmm. Kengät ovat vähän out of place. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta minä ajattelin vain olla välittämättä asiasta, koska kengät eivät näy kuin vilaukselta puvun alta silloin tällöin. Kaiken järjen mukaan minun olisi kannattanut valita tämä (tai itseasiassa olisin tilannut vähän isomman, enenmmän kukkia):






Mutta kun, mutta kun... Kultaisista kukista joutuisi maksamaan arvolisäveron, koska se tulisi jenkeistä. Vahakukat taas tulisivat Englannista. Jenkkiläinen versio olisi parikymppiä halvempi, veroista huolimatta. Plääh. Olivatkohan nuo vahakukat sittenkään hyvä idea? Vielä ehtisin muuttaa mieltäni, kohta en enää.

Ei kommentteja: