21.3.2014

Helmiä

Kokeilin eilen tehdä nälkäiselle itselleni kasvispitsaa. Laitoin täytteeksi muun muassa säilöttyjä artisokansydämia ja uunissa paahtamaani paprikaa. Erikoista tässä pitsassa oli se, että kokeilin ensimmäisen kerran tehdä gluteenittoman pohjan. Kun vehnä on kerraan niin epäterveellistä, ja minulla sattui olemaan gluteenittomia jauhoja kaapissa.Ilmeisesti ruokavaliosta pitäisi julistaa pannaan ainakin sokeri ja vehnä, jos ei mitään muuta. Totta kai rasvatkin ovat huonossa valossa olleet jo pitkään, mutta itse en ole aivan vakuuttunut niiden epäterveellisyydestä. Toki kaikki on epäterveellistä, jos liikaa syö. Itseasiassa minua ärsyttää ruokavaliosta vouhottaminen. Se ei sovi luonteelleni yhtään. Sitä paitsi, jos syö perusterveellisesti ja pitää herkut kohtuudessa, eikö se riitä? No, ei se ilmeisesti riitä. Netti on pullollaan kertomuksia siitä kuinta gluteeniton/sokeriton/paleoruokavalio on parantanut kaikista sairauksista. Minullahan terveys on ajoittain varsin huono, ja siksi tunnen velvollisuutta koittaa vaikuttaa asiaan myös ruokavalion kautta. Hössöttäminen ja rajoittaminen eivät vain sovi persoonalleni: yritä siinä sitten uskotella itsellesi, että et voi syödä sitä keksiä tai leipäpalaa. Oho, vähän lähdettiin sivuraiteille asiassa. Joka tapauksessa pitsasta tuli aivan hyvää, mutta jäin kaipaamaan vanhaa kunnon vehnäpohjaa. Gluteenittomassa kun ei ole niin paljon makua.

Tänään alkoi minulla viikonloppu jo aamupäivällä! Jee! Kaksi viikkoa opetusharjoittelua takana ja yksi viikko jäljellä. Ensi viikolla on tietysti eniten opetettavia tunteja, mutta uskoisin selviäväni urakasta. Tänään opettaja sanoi, että hänen mielestään viikko on mennyt hyvin. Minullakin on ollut hyvä fiilis. Mahdoin olla aika laakso tyhjyyttään huudellen harjoittelussa ennen joulua... Sitä on vain mahdotonta itse ymmärtää kaiken sekasorron keskellä. Oma toiminta mahtaa näyttää muiden mielestä irrationaaliselta. Onneksi nyt asiat tuntuvat pysyvän paremmin hanskassa.

Aloitin viikonlopun antamalla itselleni luvan piipahtaa kirpputorille, mitä en ole tehnyt aikoihin. Ajattelin ensin, että en minä täältä mitään löydä. Mutta hahaa! Bongasin kaksi löytöä. Ensin vaaleanpunaisen, hihattoman, helmillä koristellun neuletopin. Miten sattuikin, että paita on vaaleanpunainen? Toppi taitaa olla ehtaa ysäriä tai 2000-luvun alkua. Se on kuitenkin todella hyvässä kunnossa. Kaikki helmetkin näyttivät olevan tallella. Tämä on vähän niin kuin nykymuodinmukaiset crop topit. Ja ovathan helmet tehneet näyttävän comebackin. Ajattelin hyödyntää paitaa kesällä vyötäröhameiden ja sortsien kanssa. Voi, miten minä jo odotan kesäkelejä! Tänään on kyllä tuntunut kesä aika kaukaiselta, kun taivaalta on pyryttänyt isoja lumihiutaleita koko päivän. Jospa tätä ei kestäisi kovin kauan enää? Olisipa ihanaa päästä kalastelemaan helmiä johonkin lämpimään...






Kuvassa viimeinkin ensikertaa myös asokselta hankkimani lappuhaalarit. Olen käyttänyt näitä aika paljon. Todellisuudessa väri on rahtusen vaaleampi kuin kuvassa. Tänään yksi ykkösluokkalainen poika tokaisi: "Sulla on Marion haalarit!" :D


Toinen löytöni liittyy sisustukseen. Oikeastaan meillä ei ole ollut tarvetta jalkalampulle, mutta kun näin kristallilasilla koristellun lampun -50% lätkällä, en voinut vastustaa kiusausta. Jalkalamput ovat aina ihan tuhottoman kalliita! Myös kirpputoreilla. Tälle kaunokaiselle jäi hintaa noin kahdeksan euroa! Siinä oli ihan kauhea varjostin, mutta se on helppo vaihtaa.






Hmm. Ei sovi tämänhetkiseen sisustukseen. Pitänee vaihtaa verhot ;). Ja siivota. Olen taas aikaansaanut melkoisen kaaoksen tämän viikon aikana. Janne tulee taas tänään kotiin, ja pitää olla siistiä. Jostain syystä olen jatkuvasti siirtänyt urakkaa... Viikonloppuna pitänee lepäillä, laittaa ruokaa, ehkä leipoa keksejä (piru sinut periköön terveellinen ruokavalio!) ja käydä auttamassa äitiä iltapuvun ompelemisessa. Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja: