Ompelen siskontytölleni 3-vuotis syntymäpäivälahjaksi kaksirivistä villakangastakkia. Ompelu ja kaavat ovat olleet yllättävän yhteistyökykyisiä pääsääntöisesti. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Ompelukoneeni on ruvennut sylttäämään alalankaa, mitä se ei ole koskaan ennen tehnyt. Tämä surettaa minua, koska minulla on ollut niin monia hyviä vuosia koneideni kanssa - ilman yhtään sylttyä! Mutta nyt, ihan yhtäkkiä, kone vihoittelee. Paksun villakankaan ompelu on tietysti haastavaa koneelle, mutta en tiedä mikä sille on varsinaisesti tullut. Lankojen sylttääminen on varmaan ompelussa kaikista ärsyttävin asia. Jos en saa konetta kotona kuntoon, se on pakko vielä huoltoon, koska ei tästä tule mitään. En pysty esimerkiksi ompelemaan takkiin napinläpiä ollenkaan.
Toinen asia, joka minua jaksaa ottaa päähän kerta toisensa jälkeen, ovat kaavojen ongelmat. En muista olenko valittanut tästä aikaisemmin, mutta kaikissa käyttämissäni kaavoissa mitat eivät yhtään kohtaa kaavojen kokoa. Burda, Vogue, Joka tyypin kaavakirja...kaikissa mitat ovat aivan päin hanuria. Tämä tarkoittaa sitä, että jos minä esimerkiksi tekisin itselleni alaosan, mittaisin itseni ja valitsisin kaavan koon mittojeni perusteella, saattaisin päätyä kaksikin kokoa liian isoon vaatteeseen. Itseasiassa burdan tapauksessa mitat ovat kohtuullisesti paikkansa pitävät, mutta voivat silti johtaa harhaan. Järkevintä on vain valita se koko, jota kaupasta itselleen ostaa.
Koon määrittämisen lisäksi ongelmia aiheuttavat kaavojen suunnittelukummallisuudet. Burdan (joita siis käytän melko usein, tuleehan minulle Burda style -lehtikin) kaavoissa esimerkiksi kaikki yläosaltaan kietaisumalliset kaavat ovat AINA liian pitkiä. Ristikkäin menevät etukappaleet jäävät pussittamaan aivan ihmeellisesti. Siksi olenkin oppinut poistamaan aina kietaisuvaatteiden kaavojen etureunasta 3-4 cm pituutta. Vasta sitten vaate toimii ja istuu. Ongelmia esiintyy joskus myös yläselän leveydessä ja muotolaskoksissa, mutta ne on helppo korjata. Raivostuttavimmat ongelmat tulevat vastaan hihoissa. Hiha-aukot ovat lähestulkoon poikkeuksetta aivan liian pieniä, jotta vaate ei olisi epämukava ja kiristäisi päällä. Joka tyypin kaavakirja on tästä loistava esimerkki. Siinä kainaloaukot ovat aivan hävyttömän pieniä ja siksi kaavat sellaisenaan käyttökelvottomia. Olen kovasti yrittänyt opetella suurentamaan kainaloaukkoja, mutta jos kaavaan kuuluu hihat, asia ei todellakaan ole yksinkertainen, koska myös hihan kaavoja pitää muuttaa. En tiedä mikä niissä hihoissa on, mutta niissä tulee helposti ongelmia kaavojen uudelleen piirtämisen jälkeen.
Purkaminen. Se jaksaa ottaa aivoon, mutta on yleensä itseaiheutettua. Joskus en jaksa lukea kunnolla tai aivoni eivät jaksa ymmärtää ohjeita. Sitten oion ja tulee tehtyä mokia. On myös käynyt lukuisia kertoja niin, että olen kuvitellut olevani ohjetta fiksumpi, että eihän tämä näin voi mennä, tässä on varmaan virhe. No, sitten olen myöhemmin tullut siihen tulokseen, että olisi vain pitänyt seurata ohjetta, eikä sooloilla. Sen siitä saa, kun kuvittelee olevansa liian fiksu.
Jos pitäisi mainita yksi vaihe ompelussa, jota inhoan eniten, se saattaisi hyvinkin olla vetoketjun ompelu. Minulla meni vuosikausia, kun yritin keksiä sellaista tapaa, jolla minun ei tarvitsisi ommella vetoketjua kolmea kertaa. Nykyään minulla on aika hyvä tekniikka. Kiroilen silti niin sanottuja piilovetoketjuja, sillä en koskaan saa niitä ommeltua niin kuin ne olisi tarkoitus ommella. Toinen inhokki voisi olla kappaleiden huolittelu. Toisin kuin voisi luulla tykkään kaikenlaisesta käsin ompelusta. Sitä voi tehdä sohvalla ja katsoa samaan aikaan telkkaria. Se sitäpaitsi rauhoittaa.
Nyt on valitettu! On ompelemisessa paljon mukaviakin puolia. Miksi sitä muuten harrastaisin? Parasta on ehdottomasti se, että saa juuri sellaisia vaatteita, joita haluaa ja useimmiten ne myös istuvat päälle paremmin kuin valmisvaatteet. Eikä hintakaan ole yhtä paha kuin jos samantyyppisiä yrittäisi ostaa valmiina. Valmiita vaatteita voi myös ommellen näppärästi muokata istuviksi, sopivan kokoisiksi tai pituisiksi. Ompelu on haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Aina oppii jotain uutta. On ihan mahtavaa viimeistellä valmiiksi tullut vaate silittämällä. Ompelussa ei voi koskaan tulla valmiiksi, eli aina on lisää opittavaa. Minulla on esimerkiksi häiden puolesta se massiivinen projekti ommella morsiusneitojen mekot itse. Kaava on tosi haastava ja kangas on trikoota, jota en ole oikeastaan koskaan ommellut. Pidän sormet ristissä! Tarkoitus on myös delegoida osa ompelemisesta äidille, eikä tehdä kaikkea itse. Toivon, että ensimmäisen mekon jälkeen alkaa sujua jo paljon paremmin ja loput menevät kuin vettä vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti