1.10.2013

Kankaita.com arvostelu + EMO-kankaanpainantavärit

Tilasin kankaat siskontyttöni morsiustytön asuun ja sisareni asuun saksalaistaustaisesta nettikaupasta nimeltä kankaita.com. Vaikka sivusto on osittain vähän hutiloiden suomennettu, se toimii melko hyvin. Valikoima on suomalaisiin vastineisiinsa verrattuna iso. Kankaiden kuvaukset ovat kohtuullisia, paikoitellen huonoja, mutta materiaalit ja kankaan paino on merkitty täsmällisesti. Nettikaupasta saa tilata joka kuukausi viidestä eri kankaasta näytepaloja ilmaiseksi tai käytännössä, koska palat maksavat 3 euroa, mutta sen saa takaisin saman arvoisena lahjakorttina. Tietysti siinä tapauksessa ettei päädykään ostamaan nettikaupasta mitään, jää kolme euroa miinukselle. Kävin koluamassa paikalliset kangaskaupat ja toteamassa, ettei haluamiani kankaita ole tarjolla. Siispä aiemmin tilaamieni näytepalojen perusteella tilasin kankaat kankaita.comista. Samalla tilasin myös satiininauhaa ja puuvillapitsiä. Kankaiden toimitusajaksi arvioidaan sivustolla 8-10 päivää, mutta omani sain varmaan neljän päivän sisällä. Aika hyvin, ottaen huomioon, että kankaat saapuivat Saksasta asti. Toimitus maksoi 7 euroa, vaikka paketti painoi melkoisesti. Toimitus kävi näppärästi, kun DHL:n mies kantoi paketin ovelle asti :). 

Kankaiden hinnat ovat lähellä Suomen hintoja, ehkä vähän edullisempia. Jossakin kohtaa - jos tietää, mitä ostaa - voi säästää melkoisia summia. Minä ostin siis joustavaa puuvillasatiinia ja viskoosijerseytä. Puuvillasatiini on ainakin toistaiseksi vaikuttanut hyvältä. Väri oli ehkä nettisivujen kuvaa vähän kirkkaamman värinen, mutta tiesin sen näytepalan perusteella. Kangas on tiheää, ohuehkoa, mutta tukevaa. Pinta on juuri sopivan himmeästi kiiltävä. Hinta oli muistaakseni 12 euron kieppeillä metri, ei siis paha! Viskoosijerseytä jouduin tilaamaan yli 6 metriä, koska niin paljon sitä kaavan mukaan yhteen mekkoon menee, hehehee... Voitte siis kuvitella, että kangas sai olla melko huokeaa. Nettisivun kuva ei vastannut väriltään kankaan sävyä. Näytepala sen sijaan on ihan saman värinen. Kankaassa on kaunis "hohto", jota hainkin. Hinta oli metriltä noin 8 euroa, joten hinnaksi tulee noin 60 euroa per mekko, eli siedettävä summa. Vaan hitsit se viskoosi painaa! Painoa tulee varmaan yli kilo mekolle, huh! Molemmat kankaat ovat jo käyneet pesukoneessa ja ovat pitäneet kutinsa. 

Kaikenkaikkiaan ostokokemus kankaita.comista oli positiivinen. Maksusysteemikin oli hyvä, myös paypalilla pystyy maksamaan. Voin siis suositella, mutta kehoitan tilaamaan näytepaloja muun muassa värisävyn ja kankaan paksuuden selvittämisekse. Kuvat eivät kerro niin paljon.

Ja mitä sitten olen saanut aikaan tilaamistani kankaista? No, puuvillasatiini on jo leikattu ja olen ehtinyt painaa kuviotakin! Halusin sittenkin painaa osan kuviosta, koska se nopeuttaa työtä niin paljon, ja siten saa myös kuvioista samanlaisia. En keksinyt mistä muusta tekisin sabluunat kuin piirtoheitinkalvosta. Tiedättekö kuinka vaikeaa on löytää tänä päivänä piirtoheitinkalvoa? Ostin lopulta ylihintaisena yliopiston kirjastosta :D. Että jos teillä työpaikalla hankkiudutaan eroon piirtoheitinkalvosta, ottakaa askartelua varten talteen. Olen myrtsi, kun äiti heitti työpaikallaan omansa jo pois :(.

Piirsin siis ensin kuvat ruutupaperille. Auttaa muuten skaalauksessa ynnä muussa tuo ruutupaperi aika paljon. Sitten piirsin cd-tussilla useille kalvoille kuviot värien mukaan. Kuvassa piirrän mustaa salmiakkikuviota.  Sitten leikkasin kuviot askarteluveitsellä. Ja ei kun hommiin! Käytän muuten meikkisieniä värin tuputtamiseen. Ovat aika hyvän oloisia siihen hommaan. 





Testiprintti valmis.


Ja tässä pari kuvaa edistyvästäkuviosta oikealle kankaalle. 









Aika hieno, vaikka itse sanonkin! Tuli matkalla kylläkin mittavirhe, ja nyt printti ei täydellisesti mahdukkaan helmapaloille. No, ei auta. Printti tulee siis mekon helmaa kiertämään. Voin jo sieluni silmin nähdä kuinka suloinen lopputuloksesta tulee! Toivottavasti Roora tykkää :). Painoväreinä muuten EMO-värit. Jos lähdette tähän hommaan, ja teillä on tumma kangas, muistakaa ostaa peittovärejä. Peittopasta+väripigmentti on tehokas yhdistelmä, ja tosi riittoisa myös. Pari pisaraa pigmenttiä värjää tosi tehokkaasti. Muutenkin nämä värit vaikuttavat riittoisilta. Aika paksuja vain, mutta luulen sen johtuvan juuri tuosta tumman peitto-ominaisuudesta. Värit ovat vesiliukoiset, joten niitä voi vähän jatkaa tarvittaessa vedellä. Myyjän mukaan ei kannata kuitenkaan kauheasti, sillä muuten värein peitto-ominaisuus kärsii. Värit maksoivat noin 5 euroa puteli. Vähän halvemmalla saa netistä, mutta pitää tilata isompia eriä kerralla. Plussaa suomalaisuudesta!

Ei kommentteja: