25.5.2013

Moviemaker

Olen ollut tämän päivän kuvaamassa lyhytelokuvaa,joka osallistuu uneton48-kilpailuun. Esiinnyn yhdessä kohtauksessa, jossa nainen (eli minä) ajaa tytön päälle autolla. Eli siis panikoin ähinnä ympäriinsä. Hitsit, että ihan lyhyenkin pätkän kuvaamiseen menee ikuisuus, kun pitää miettiä valo, kameran asetukset, kuvakulmat, äänet ja niin edelleen. Samaa juttua joudutaan usein kuvaamaan monia kertoja. Nyt väsyttää ihan sikana!

Meille sattui todella kaunis aurinkoinen päivä. Lämpimämpääkin tosin olisi voinut olla, tuuli nimittäin kylmästi mereltä. Sain napattua puhelimella muutaman kuvan.








Ja tässä kolmannen hiuspäivän (edelleen kuolettavan tylsät) kuvat. Näyttää tavalliselta ponnarilta, mutta ei aivan ole. Käytin apuna tätä youtube-videota.









Ei kommentteja: