16.1.2013

Hän oli pikku pikku bikineissä...


Nyt olen tainnut viimeinkin ratkaista uimapukuongelmani! Omistin ennestäänkin useita bikineitä ja yhden uimapuvun, mutta oikein mitkään eivät olleet hyvät. Palasin aina takaisin samoihin valko-siniraidallisiin bikineihini, jotka olen ostanut muistaakseni yläasteella :D, eli ne ovat kymmenen vuotta vanhat. Uikkariongelmastani olen selittänyt aiemminkin, nimittäin Suomesta ei (eikä oikein ulkomailtakaan) ole löytynyt kukkarolleni sopivia tarpeeksi värikkäitä ja/tai oikean mallisia uikkareita. Uimapukuasia tuli mieleeni lähestyvän Thaimaan reissun myötä, kun ajattelin kuinka kaikki muut lekottelevat rannalla kauniissa bikineissään. Ja minulla on yhä ne samat ikivanhat, joiden alaosa on niin löystynyt ettei kohta pysy päällä. En muista milloin bongasin maajin uimapuvut, mutta innostuin niistä. Valitettavasti pankkitilini ei  innostunut, sillä merkin bikinit ja uimapuvut ovat hinnoiltaan 150 euron luokkaa. Selvitin kuitenkin sittemmin, että asos myy Maajia, ainakin merkin vanhaa mallistoa. Alennusmyynnit ja uikkariheräämiseni sattuivat kerrankin samaan aikaan. Joten klik klik asokselle ja postia odottamaan. 

Jippii!! Olen melkoisen tyytyväinen. Uimapuku on red or dead -merkkinen ja bikinit (uskomatonta, mutta totta) maajin. 









Tosi huvittavaa katsella uimapukukuvia, joiden taustalla näkyy talvinen ja luminen maisema.



Halusin uimapuvun, jossa käydä uimahallissa tai muuta sellaista. Tavalliset mustat eivät käyneet päinsä. Miten olisin voinut vastustaa pinkkiä uimapukua, jossa on sorsia ja vähän röyhelöitä? Miusta sorsauimapuku muistuttaa pikkutytön uimapukua, mutta ei se ehkä ole kovin paha viba ja pitäähän sitä vähän olla itseironiaa :D. Olkaimia pitää pikkuisen lyhentää, mutta muuten  nappi.

Bikinit jouduin vaihtamaan kertaalleen pienempään kokoon. Itseasiassa luulin alunperin ostavani nämä, mutta asoksella ovat kuvat ja tuotteet aika sekaisin maajin uikkareiden kohdalla: nimet oikein, hinnat oikein, kuvat ja videot päin mäntyä. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen näihin, jotka sain.







Lähes kaikki maajin bikinit ovat käännettäviä, niin myös omani. Kangas on pehmeää ja paksut nauhat mukavat. Löysin siis viimein värikkäät halterneck-bikinit. Mission completed!











1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kiva blogi sulla :) Mulla on aina ollut ongelmia uikkareiden kanssa... pitäisi löytää sellaset missä ei näy pim... muoto =\