8.7.2012

Waiting on something good

Yksin oleilu voi olla mukavaa, eikä se ole välttämättä yksinäistä. Olen loppujen lopuksi harvoin yksinäinen, koska minulle yksin oleminen tarkoittaa useimmiten lepoa. Eilen koin kuitenkin ristiriitaisia tunteita istuskellessani auringossa hyvän kirjan kera.Vaikka olikin viihdyttävää, tuntui silti siltä, että olisin mieluummin viettänyt kesäpäivää seurassa.

Jouduin vaihtamaan vaatteet, koska ilma kylmenikin yhtäkkiä sen verran, etten olisi pärjännyt kerrastolla, jossa alunperin suunnittelin ulkoilevani.















 















Onneksi tänään on ystävien get together! Syömistä ja seuraa, jee!

Ei kommentteja: