31.1.2011

Pakko painaa alle 10 kg

Olen tänään ratsastanut tunteiden vuoristorataa. On ollut yltiöpostiivisia, hurmoksellisia, väsähtäneitä, turhautuneita, innostuneita ja suuttumuksen olotiloja. Kaikki nämä pakkaamisen aikaansaamina. Olen siis lähdössä huomenna - tarkalleen ottaen kello 5:35 - kuukaudeksi Chileen. Edellinen kuukauden reissu oli viime vuoden huhtikuussa Italiaan, mikä olikin huomattavasti helpompi salami, sillä Eurooppa on Eurooppa, tuttu ja turvallinen, jopa niin koluttu, että bakteeritottumukseni on laaja. Vaikka olen matkustanut melkein joka vuosi, olen sairastanut esimerkiksi ruokamyrkytyksen viimeksi pari vuotta sitten syötyäni Helsinkiläisessä intialaisessa ravintolassa. Minulla se ei ollut niin paha, toisin kuin Jannella :D. Olen pahoillani serkkujeni puolesta, joiden luona olimme tuolloin.

Chile on toisella mantereella, meren takana. En ole koskaan päässyt Eurooppaa pidemmälle. Siispä riskit vammailuun ja sairasteluun ovat huomattavasti suuremmat. Mainittakoon etten puhu lähes lainkaan espanjaa. Matkakumppanini, joka on ollut Chilessä jo 10 kuukautta, sairastaa tälläkin hetkellä mahatautia ja oli pitkääääään kaiken maailman hengitystietulehduksissa. Että hmm.... Toisaalta aion luottaa hyvään vastustuskykyyni (olin viimeksi sairaana viime kesänä, jos ei kahden päivän tukkoisuutta alkutalvesta lasketa) ja maitohappobakteereihin.

Minulta on kulunut lähes koko päivä pakkaamiseen. Olin kyllä jo päiviä sitten tehnyt listan ja käynyt hankkimassa apteekista ja muualta puuttuvia juttuja. Mutta hitsit, kun yritän saada kaiken pieneen rinkkaan ja alle 10 kiloon, että saisin repun käsimatkatavaroihin ettei tarvitsisi huolehtia repun katoamisesta. Plus että kaikki sujuisi paljon nopeammin. Onneksi minulla ei ole kuin yksi vaihto Madridissa! Voin sanoa, että se on aika hyvin, että saa lähes suoran lennon Santiago de Chileen. Chile ei ole mikään turistimaa, joten sinne ei ole kovin paljon lentoja. Tällä hetkellä reppuni on lähes täynnä ja painaa noin 8 kiloa. Olen saanut jo melkein kaiken mahtumaan, ja pikkuisen on ylimääräistä tilaakin. Joitain tavaroita saan pois repusta, koska ne kuuluvat ystävälleni. Muun muassa yhdet kengät. Käsimatkatavaroiksi hyväksyminen on nyt kiinni kahdesta asiasta: meneekö reppu kooltaan lentoyhtiön määrityksiin ja mahtuvatko nesteeni siihen pirun perhanan litran pussiin. Kaikki nesteet olen jo saanut keploteltua alle 100 ml pakkauksiin, mutta niitä on sen verran monta, että hieman olen huolissani niiden mahtumisesta siihen pussiin...joka on ehkä idioottimaisin keksintö ilmailun historiassa.

Tässä kaikki mukaan lähtevät vaatteeni
(plus takki ja miinus leggingsit, koska totesin etten tarvitse niitä, ja sieltä saa jos tarvitsen).





Image and video hosting by TinyPic




Ajattelin, että tässä kohtaa voisi olla hyvä antaa muutama pakkausvinkki niille, jotka eivät tiedä  mitä tarvitsevat ja niille, jotka huomaavat aina ottaneensa mukaan juttuja, joita eivät koko matkan aikana tarvitse. Olen itsekin yrittänyt paneutua netin syövereiden vinkkeihin nimenomaan tuntemattoman mantereen takia.

1. Pakkaaminen ei ole tunneasia. Tunteet ovat myös omalla kohdallani pieni kompastuskivi vaatteiden valinnassa. Aivan varmasti sitä kaavailee ottavansa mukaan jonkun ihanan kesämekon tai kesäkengät, joita ei todella tarvitse, mutta haluaa ottaa mukaan, koska ne on niin kivat/ihanat. Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että on ihanaa matkustaa mahdollisimman vähällä tavaramäärällä: vähemmän painoa, kipua ja enemmän vapautta. Kannattaa siis sanoa itselleen jyrkkä ei ihanien asioiden kohdalla.

2. Pakkaa hyväksi havaittuja, käytännöllisiä lempparivaatteita. Hyviä matkalle pakattavia ovat yleensä luonnonkuituiset vaatteet. Yksiväriset puuvillaiset T-paidat ja topit ovat aika lyömättömiä. Kannattaa kuitenkin miettiä niiden hienoimpien ja kaikista rakkaimpien kohdalla, koska matkailu on aina tahra- ja reikäaltista hommaa. Varsinkin jos ei yövy hotellissa ja makaa altaalla koko lomaa. Jos meinaa kövellä, vaihtaa maisemaa, oleilla luonnosssa, kannattaa valita tarkoitukseen sopivia vaatteita. Liputan myös leggingsejä, simppeleitä mekkoja ja neuletakki on aivan must. Silkkivaatteet ovat ihmeellisiä. Vaikka matkalaukun sisällöstä tulisi tylsä perusvaatteiden takia, se hinta kannattaa maksaa. Ja toisaalta aina voi pakata yhden ässän.

3. Hyvät kengät! Samaa korostetaan monissa muissakin pakkaamisvinkeissä, eikä ihme. Hyvät, kävelemiseen tarkoitetut kengät ovat aivan välttämättömät. Ainakin jos meinaa kuljeskella muuallakin kuin hotellin käytävillä. Voisinpa sanoa, että mikäli haluaa pakata kevyesti, korkokengät voi unohtaa (olen pikkuhiljaa oppinut elämään asian kanssa :D).

4. Ota huomioon vuodenaika. On eri asia matkustaa Thaimaahan sadekaudella kuin Alpeille talvella.

5. Suosi matkakokoja nesteissä. Mikäli haluaa välttyä laukun odottelulta, laukun katoamiselta tai sisällön rikkoontumiselta, kannattaa varata mukaan alle 100 ml nestepakkauksia. Nesteitä ovat muun muassa shampoo+hoitoaine, hammastahna, kasvojenpuhdistusneste, ripsiväri, meikkivoide ja kaikki rasvat. Kuitenkin laukun voi ainakin Euroopan lennoilla laittaa aika turvallisesti myös ruumaan.

6. Tee lista hyvissä ajoin ennen pakkaamista. Nopeuttaa ja helpottaa pakkaamista paljon. Ehkäisee myös ylimääräisen tavaran luikertelua laukkuun. Kannattaa jo etukäteen mielessään valita mukaan otettavia vaatteita. Suosittelen myös aloittamaan pakkaamisen ajoissa ennen matkaa, eli ei pari tuntia ennen nukkumaanmenoa, kun aamulla pitäisi nousta aikaisin. Säästyy enimmältä stressiltä, kun aloittaa ajoissa.

7. Jätä läppäri kotiin. Ja ota kirja mukaan. Jos meinaa lomailla, siihen ei tarvita tietokonetta. Jos haluaa olla tietokoneella, jää kotiin olemaan. Läppäri on kuitenkin aika painava, ja varkaat rakastavat niitä. Esimerkiksi turvatarkastuksissa läppäreitä katoaa tasaiseen tahtiin. Läppärin jättäminen hotellihuoneeseenkin on aina riski.
EDIT: Ok, myönnän että läppäri saattaa olla hyödyllinen. Monissa hostelleissa on nykyään WI-FI. Ystävälläni oli mukana läppäri ja kyllä sitä tuli käytettyä kuvien lataamiseen kameralta, sähköpostin kirjoittamiseen kotipuoleen, hostellien etsimiseen seuraavista kaupungeista ja sen sellaista. Myönnän, että oli kätevää. Mutta myös rasittavaa, koska värkki painoi ja siitä piti huolehtia.

8. Ota selvää tarvittavista lääkkeistä. Jos itsellä on jokin säännöllinen lääkitys (esim. diabeetikot tarvitsevat lääkkeensä), ne pitää tietysti ottaa mukaan. Mukaan kannattaa varata myös reseptit, varsinkin jos lähtee EU:n ulkopuolelle. Lääkkeet kannattaa säilyttää alkuperäisissä liuskoissa, jotta epämääriset tabletit eivät aiheuta epäluuloja. Joihinkin maihin suositellaan erilaisia rokotuksia ja ne kannattaa tarkistaa (esim. www.rokotus.fi). Pääsääntöisesti pärjää, jos Hepatiitti A ja B ja jäykkäkouristus rokotukset ovat voimassa. Apteekista ilman reseptiä ostettavista lääkkeistä kannattaa varata mukaan maitohappobakteereja, särkylääkkeitä ja jokin ripulilääke. Näidenkään hankkiminen ei ole välttämätöntä, mutta jos ongelmia tulee on helpompaa jos tarvittavat lääkkeet ovat jo laukussa.

9. Valitse sopiva laukku. Älä pakkaa isoa laukkua puolityhjäksi, ellet aio ostaa paljon juttuja matkalta. Mielstäni olalla kannettava kangaslaukku ei ole hyvä valinta kuin viikonloppureissuille korkeintaan. Suosittelen reppua tai laukkua, jossa on pyörät (mielellään  neljä). Kannattaa ottaa mukaan myös joku pikkulaukku tai reppu jota voi käyttää kaupuingilla tai lyhyemmillä retkillä.

10. Värimaailma. Valitse yhteen sopivia vaatteita, niin että voit miksailla kaikkea yhteen. Jos on pidemmällä reissulla, pyykinpesuntarve on todennäköinen. Tällöin pesua helpottaa, jos mahdollisimman paljon vaatteista voi pestä samalla kertaa, eli värimaailman on hyvä olla samantyyppinen. Ei niin, että mukana on valkoisia, punaisia ja mustia vaatteita.

11. Ota selvää matkakohteesta etukäteen. Kun ottaa selvää omista kiinnostuksenkohteista, matka on helpompi jäsennellä. Kulttuurituntemuksestakaan ei ole haittaa ;).


Tässä vielä suurpiirteinen lista siitä, mitä itse pakkasin:

2 T-paitaa
toppi
silkkitunika/yöpaita
pitkähihainen T-paita
sifonkikauluspaita
musta neuletakki
farkkuleggingsit
löysät, ohuet housut
sortsit
paksuhko fleece
sortsihaalari
puuvillamekko
yöpukualusvaatteita
sukkia
ohuet sukkahousut
gore housut
vedenkestävä takki
lippis
huivi
hanskat
bikinit

vaellukseen soveltuvat kengät
sandaalit
pikkukengät kaupunkiin

pyyhe iso ja pieni
lääkkeitä
hygieniatuotteet
minimimäärä meikkejä (eli peitevoide, meikkivoide, puuteri, ripsiväri, poskipuna, luomiväri)

kamera+laturi
känny+laturi
passi
matkatositteita
spork (yhdistetty lusikka-haarukka-veitsi, ilman varsinaista terää)
kirja
MP3
pieni reppu
pieni käsilaukku

Nämä siis menevät alle 10 kg, ainakin pitäisi. Jos olisin oikein super hardcore, jättäisin pois mekon, sortsihaalarin, sukkikset, toisen T-paidan, pikkukengät, pienen pyyhkeen, meikit, hygieniatuotteita, osan lääkkeistä, MP3, sifonkipaidan... Pientä reppuakaan en ottaisi mukaan muuten kuin että käskettiin :D.
Mutta en ole lahdössä toivon mukaan ihan niin riisuttua tavaramäärää vaativalle matkalle. Jos lähtisin vaeltamaan tai pidemmäksi aikaa, vähentäisin tavaraa. Tuo mekko on vähän sellainen, etten oikeasti tarvitse sitä, mutta tiedän käyttäväni jos otan sen mukaan. Toisaalta voisihan sieltäkin ostaa jonkin kivan mekon...En ole ihan antanut vielä viimeistä tuomiota. Ja sortsihaalarikin on mukana mahdollisia bileiltoja silmälläpitäen ;). Chilessä on todella vaihteleva ilmasto, koska valtio on niin pitkä. Päivällä saattaa olla 25 astetta lämmintä ja yöllä 5 astetta, koska meri ja vuoret vaikuttavat lämpöihin. Siksi minulla on vaatteita vähän laidasta laitaan.

Ei kommentteja: