9.11.2010

Här är

Pakkasta on vasta -4, joten tätä takkia en ole päässyt vielä käyttämään. On muuten lämmin! Takissa on paksu välivuori, piilonapit ja muunneltava kaulus, joka voi olla auki enemmän tai vähemmän kuten toisessa kuvassa.


Purkkaa.


Samalla vaivalla kuvassa esiintyvät uudet farkkuni (hennesiltä jonkun kolme kymppiä). Housut eivät välttämättä ole talven paras vaate, koska ovat nämä sen verran kapoiset ettei alle mahdu oikein mitään. En vain voinut vastustaa kuviota! Olen haaveillut brokadi-kankaisista housuista ja nämä osuivat vähän siihen nälkään.









Aika jännä juttu: kun satuin selailemaan isotätini vanhoja valokuvia 40-luvulta, hänellä oli päällään jossain kuvissa hyvin samanlainen takki kuin tämä minun kaulusta ja toispuoleista leikkausta myöten! Suunnittelin takin siis itse, eli vein ompelijalle selkeän piirustuksen, sitten kävin kerran sovittamassa ja seuraavalla kerralla takki oli jo valmis. Olin yllättynyt siitä kuinka lähelle mielikuvaani takki lopulta muotoutui. Ainoastaan vyöhön olin ajatellut soljen, mutta en kai vain malttanut jättää takkia enää ompelijalle :D.

Nyt on sitten liput Chileen ostettu! Ei vielä tunnu oikein todelliselta. Lähtö on helmikuun ensimmäisenä. Äiti vähän muistutteli, että sisareni vauvan laskettu aika on 5. päivänä, joten se menee vähän ohi. Vähän harmittaa jälkikäteen, silllä - niin uskomatonta kuin se onkin - en muistanut asiaa ollenkaan. Ja olen poissa helmikuun loppuun, että vauva on jo kuukauden ikäinen tullessani takaisin. Nyt sille ei enää valitettavasti voi mitään. Äiti saa lähettää minulle kuvia :).

2 kommenttia:

Monmon kirjoitti...

Ompas ihan takki! Vähän samantyylistä takkia katselin täältäkin, mutta oli liian tyyris. Täällä on aika kalliita vaatteita, mutta onneksi suurin osa niin rumia ettei tee edes mieli ostaa mitään.

GloomySunday kirjoitti...

Rumia? Kuinka se on mahdollista? Vaikka siinä on tosiaan hyvät puolensa.