14.9.2010

Hiusten pehmennys

Useammat ovat eksynteet blogiini etsiessään googlen kautta tietoa hiusten pehmennyksestä. Minulla on kyseinen laitos ollut hiuksissani, ja siksi siitä on ollut blogissa puhetta. Hiusten pehmennys on eräänlainen "kevytpermanentti". Kevyt siinä mielessä, että kihara ei ole niin aggressiivinen. Mömmöt, joilla pehmennys tehdään eivät sen sijaan ole sen hellävaraisempia, vaan ovat ihan samaa tavaraa kuin peruspermiksessäkin (niitä muistaakseni pidetään vähän vähemmän aikaa, tai jotain). Omat hiukseni eivät kärsineet pehmennyksestä juurikaan, ainostaan ajan myötä latva haparoitui tavallista nopeammin. Mutta toisaalta permanentin vaikutukset voivat olla yksilölliset (viimeksi ottamani tavallinen permanentti tuhosi hiukseni täysin, vaikka niin ei ollut aiemmin käynyt).

Suunnilleen ainoa kuva, jonka löydän tietokoneeltani on vuodelta 2007, jolloin permanentti ei enää ollut uusi.


Image and video hosting by TinyPic




Pehmennys näkyy kuvassa enää latvoissa loivana kiharana. Alunperin tukka oli vähän kiharampi, mutta loiveni aika nopeasti, mikä oli minulle kuitenkin aivan tarpeeksi, sillä hiukseni ovat luonnostaan piikkisuorat. Pehmennys loivenee nätimmin kuin permanentti, sillä selkeää rajaa pehmennyksen ja käsittelemättömän hiuksen väliin ei jää, toisin kuin normaalissa permanentissa. Eli pehmennyksellä sain itse samantyyppiset hiukset kuin ihmisillä, joilla on luonnostaan taipuisat hiukset, ja näin myös jonkin verran paksumman näköiset. Pehmennyksen paras puoli oli, että kihartaminen onnistui hyvin ja pysyi pitkään.

Ellen aivan väärin muista, hiukseni näyttivät pehmennettyinä suunnilleen tältä (kihara oli ehkä pienempää):



Image and video hosting by TinyPic

Kuva.


Toivottavasti tiedonhakijat saivat jonkinlaista viitekehystä. Omasta kokemuksestani voin kyllä suositella sellaisille, joiden hiukset ovat aika hyväkuntoiset ja jotka tahtovat taipuisuutta ja helposti muotoiltavuutta hiuksiinsa.

Ei kommentteja: