14.4.2010

In Spoleto





Terveiset Italiasta!

Yllä poseeraan Colosseumin sisällä. Colosseum ei kylläkään ollut läheskään niin mielenkiintoinen kuin olin ajatellut. Se on itseasiassa hienompi ulkoa päin. Olen jo siirtynyt Roomasta pikkukaupunki Spoletoon ja ehtinyt rentoutua muutaman päivän. Tänään nukuin yhteensä kolmen tunnin päikkärit kahdessa erässä. Että ilmeisesti Roomassa juoksentelu verotti jonkin verran. Kaikki on tapahtunut sen verran nopeasti, että sulattelen itsekin vielä koko Roomaa. Olen nyt päässyt netin äärelle, sillä täällä on langaton yhteys.

Olen yrittänyt välttää ostosten tekemistä ja onnistunutkin kohtuullisen hyvin, vaikka täällä on turmiollisen paljon kenkäkauppoja. Ostin jo yhdet sandaalit, mutta ne olivat ostoslistallani. Lisäksi olen kaapannut yhden cashmere-villapaidan, huivin, valkoisen t-paidan ja pitsipaidan (ylläri kyllä). Sortseja en ole vielä löytänyt vaikka olen etsinyt ahkerasti.

Älkää turhaan kadehtiko, sillä ilmat täällä eivät ole kovin leppoisat. Roomassa oli kyllä välillä ihan lämmin, mutta täällä vuoristossa asteet kieppuvat 10 tienoilla. Bikinikeliksi tämä tuskin muuttuu ihan lähipäivinä :D. Tänään kävimme kiertelemässä kaupunkia. Kaikki on niin vanhaa! Monet talot 1600-luvulta ja sitä vanhempia! Paikallisen katedraalin aukio on ihana paikka. Voisin muuttaa sinne, siis jonhonkin aukiota reunustavista taloista. Kaupungin kaava on aivan mielettömän sokkeloinen! Mistään ei pääse suoraan mihinkään eikä täällä ole varsinaisia kortteleita. Emme ole saaneet kunnollista käsitystä pohjakaavasta vieläkään ja kuljemme ympäriinsä kartan kanssa päätyen vähän väliä väärään paikkaan :).

Ihanaa kevään alkua muillekin!


Ei kommentteja: