11.8.2008

Hurray for high heels!

SIIS. Nyt minä päästän ulos tämän minua vaivanneen asian.
Korkkarit = Jippii!
Suomalainen nainen korkokengissä = kävelevä, surrealistinen taideteos, jota täytyy ehdottomasti tuijottaa kuin taivaalta tipahtanutta ufoa?!

Siis mitä? Voi että se ottaa päähän, että heti kun on viitisen senttiä lisäpituutta tuntuu kuin olisi kasvanut jättiläiseksi. Lievä huomio on ihan jees, mutta tunne siitä ettei mihinkään voi mennä rauhassa yksinkertaisesti häiritsee arkipäiväisiä askareita. Moniin moniin asuihin sopisi sikasiistit korkkarit, mutta eihän niitä uskalla laittaa jalkaan, koska sitten ei pääse mihinkään turvaan. Hesassakin ollessani mietin pitkään yhtenä aamuna voinko laittaa jalkaani suht matalat korkkarit polvipituisen leveän hameen kanssa. Jo leveä hame aiheuttaa lievää friikkiyden tunnetta, joten korkkarit lisäksi... Päädyin kuitenkin laittamaan kegät jalkaani, ehkä enimmälti siksi ettei minulla ollut yhtään mitään muuta sopivaa. Onko se ihan normaalia, että kaikenmaailman juopot flirttailevat rivosti keskellä katua, keskellä päivää? Minulle se ei ainakaan ole, voin kertoa. Törmäsin ilmiöön useamman kerran tallatessani Helsingin katuja leveähelmaisessa mekossani. Pikkusievät korkokengät tuntuvat tässä maassa kaikkien niiden lenkkareiden ja crocsien(YÖK) keskellä suorastaan pornoilta. Naiset näyttävät nykyään niin neutreilta, että hame ja korkkarit saavat ihmiset sekaisin..huh huh. Yhyy! Ja minä kun ostin niin ihanat kengät! Aion pitää niitä vielä, se on ihan varma! You can't stop me!





Tässä armaani/My loves: Seppälä 13 euroa pari!/Seppälä 13 euros a pair!

Ei kommentteja: